HALIKONLAHDEN MAHDOLLISUUDET

Halikonlahti alkaa Salon keskustaajaman eteläpuolelta, kiertää kahtena kapeana väylänä Vartsalansaaren ja purkautuu Kemiönsaaren ympäri kiertävistä haaroista Saaristomereen. Lahti on luonnonoloiltaan monimuotoinen, mutta vähän tunnettu luontokohde aivan kaupungin läheisyydessä.

 Lahden arvostuksen ja virkistyskäytön lisäämiseksi Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys ry käynnisti kesällä 2009 puolen vuoden mittaisen Halikonlahden mahdollisuudet-nimisen esiselvityshankkeen. Hankkeessa kartoitettiin lahden tilaa sekä tarpeita lahden kunnostamiseksi luonnon monimuotoisuuden, veden laadun ja virkistyskäytön näkökulmasta.

 Hanke keskittyi Halikonlahden pohjoisosaan Viurilanlahden Natura 2000-alueelta Kemiön saaren pohjoisrantaan. Toteutusaika oli heinäkuu - joulukuu 2009 ja budjetti vajaat 20 000 euroa. Yhdistys sai hankkeeseen avustusta Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiriltä ja EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007 - 2013 LEADER tukea.

 Puolen vuoden aikana koottiin rekisteri Halikonlahdelta jo tehdyistä tutkimuksista ja hankkeista ja järjestettiin keskustelutilaisuuksia, joissa pohdittiin Halikonlahden tulevaisuuden mahdollisuuksia eri näkökulmista.

 Halikonlahden mahdollisuus on lahden monimuotoisen luonnonympäristön säilyttämisessä ja kestävän käytön edistämisessä. Selvityshankkeen jälkeen on syytä ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin, sillä Halikonlahdella on mahdollisuus vaikka mihin.

 

 TUTKIMUKSIA HALIKONLAHDELTA:

AIHE

 

JULKAISU

LUONTO

Behm, P. 2007. Salon Rannikon rantaosayleiskaavan maisema- ja kulttuuriselvitys. Rambol Oy. 23 s.

Karhumäki, J. ja Vienonen, A. 1977. Salon seudun kosteikot. Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys ry. 25 s.

Kukkonen I, Luoto J 1979. Muinaiskasveja Halikonjoen suussa. Hakastarolainen nro 13

Perttula, P. 1991. Halikon rantayleiskaavan luontoinventointi. 36 s.

Tenovuo, J. 2005. Halikon Angelniemen (saarenpuoli) linnusto

Ruoko

Ikonen, I. ja Hagelberg, E. (toim.) 2007. Ruovikot ja merenrantaniityt.Luontoarvot ja hoitokokemuksia Etelä-Suomesta ja Virosta.Osana ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa projektia. Lounais-Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö julkaisu 37 / 2007. 99 s.

Ikonen, I. ja Hagelberg, H. 2008. Etelä-Suomen ruovikkostrategia - Esimerkkeinä Halikonlahti ja Turun kaupungin rannikkoalueet. Suomen ympäristö 9/2008. 72 s.

Viurilanlahti

Biota BD 2001. Iilikkenmäen asemakaavan toteuttamisen vaikutukset Viurilanlahden Natura 2000-alueeseen. Biota BD:n raportteja nro 03/2001 22 s.

Honkala, J. ja Uppstu, P. Viurilanlahden Natura-alueen linnustoselvitys 2004. Turun kaupunki, ympäristönsuojelutoimisto julkaisuja 1/2006. Lounais-Suomen urbaanit Natura 2000 -alueet / EU:n LIFE Luonto hanke.

Lievonen, T. ja Vuorinen, K. 2004. Halikon kunnan viemärihankkeen vaikutukset Viurilanlahden Natura 2000-alueeseen - Arvio vuonna 2003 ja maastotutkimustäydennys vuonna 2004. 28 s.

Mäkinen, A. 1989. Viurilanlahden luonnonolojen selvitys. Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto. 29 s + liitteet.

Pynnönen, P. ja Nieminen, M. 2007. Halikon / Salon Viurilanlahden sudenkorentoselvitykset vuonna 2007. Lounais-Suomen ympäristökeskus, Osana "Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa" hanketta. Luonnos.8 s.

Teijo-Vuohensaari vesihuoltolinjan rakentamisen vaikutukset Viurilanlahti -Natura 2000 -alueeseen. Lievonen, Tommi / Pöyry Environment 2006. - 22 s

Vaisakko

Metsäntutkimuslaitos, tutkimusaluetoimisto 1990. Vaisakon luonnonsuojelualueen hoito- ja käyttösuunnitelma. 65 s.

Mäkinen, A. 1989. Viurilanlahden luonnonolojen selvitys 1989. Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto. 28 s. + liitteet

Raaska, E., Piri, E., Puputti, K. ja Yrjänä-Ketola, L. 1995. Vaisakon luonnonsuojelualue, Kasvillisuus 1991 - 1993. Metsäntutkimuslaitos, Tutkimusmetsäpalvelut.

Turunen, A. ja Puputti, K. 1999. Vaisakon luonnonsuojelualueen opastussuunnitelma. Metsäntutkimuslaitos.

Raisio J. ja Nyman, A. 2003. Mikkoholman lehmuksista Vaisakon tammiin. Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys ry. 109 s.

Kalpa, A. ja Lammi, A. 2005.  Salon seudun lehtojen kasvimuutokset 70 vuoden ajanjaksolla. Lounais-Suomen ympäristökeskus. Moniste 2/2005. 110 s.

Lintualtaat

 

Joki-Heiskala, P. 2009. Lintualtaan tutkimukset. Osa1 talvi 2008 - talvi 2009. Veden Taika-hanke. 19 s.

Toivonen, O. 2008. Jätevedenpuhdistamon altaiden 2 ja 3 koeverkkokalastus. Julkaisematon.

 

Helenius, L. 2003. Jäteveden puhdistamon jälkilammikoiden kunnostus. Pohjatutkimukset ja yleissuunnitelma. Suunnittelukeskus Oy.

VEDENLAATU

Velvoitetarkkailut

 

Vedenlaadun velvoitetarkkailututkimuksia vuodesta 1987 lähtien

Lehtonen, K. ja Räisänen, R. 1995. Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 1994 - vedenlaatu, pohjaeläimistö ja pohjan tila. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 104. 40 s. + liitteet.

Lehtonen, K. 1997. A: Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 1996, B: Halikonlahden sedimenttitutkimus vuonna 1996.  Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 127. 31 s. + liitteet.

Lehtonen, K. ja Räisänen, R. Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 1999 - veden laadun ja pohjaeläimistön tutkimukset. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 169. 43 s. + liitteet

Lehtonen, K. ja Räisänen, R. 2007. Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 2005 - vedenlaadun, pohjaeläimistön ja sedimentin tutkimukset. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n tutkimusselosteita 273. 41 s. + liitteet

Lehtonen, K. ja Räisänen, R. 2001: Halikonlahden tarkkailututkimukset vuosina 1960–2000. Vedenlaatu ja pohjaeläimistö — Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy. Tutkimusselosteita 174 (2001)

Lehtonen. K. 2003. Vedenlaatutietojen yhteenvetotaulukoita vuosilta 1974 - 2002. Lounais- Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

 

 

 

 

SEDIMENTTI

 

Kauppila, T. 2003. Halikonlahden sedimenttitukimus Geologian tutkimuskeskus, Espoon yksikkö. Salon seudun kehittämiskeskuksen Halikonlahden kehittämishankkeen tutkimuksia. 23 s. + liitteet 2 kpl.

Lehtonen, K. 1997. A: Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 1996, B: Halikonlahden sedimenttitutkimus vuonna 1996.  Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 127. 31 s. + liitteet.

Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy 2003. Uskelanjoen suualueen ja Vartsalan läjitysalueen sedimenttitutkimus lokakuussa 2003. 12 s + liitteet

Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy 2003. Uskelanjoen suualueen sedimenttitutkimus helmikuussa 2003. 7 s + liitteet

POHJA-ELÄIMET

Jumppanen, K. ja Sällylä, S / Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys 1978.Halikonlahden seurantatutkimus 1975 - 1976. Pohjaeläimistö. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys. Tutkimusselosteita 35, s. 27 -39.

Häkkilä, S. 1982. Halikonlahden pohjaeläimistö 1981. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys. Julkaisu  52, s. 38 - 52.

Häkkilä, S. 1988. Halikonlahden pohjaeläimistö. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys.Tutkimusselosteita 46, s. 46- 54.

Velvoite-tarkkailut

 

Lehtonen, K. ja Räisänen, R. 1995. Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 1994 - vedenlaatu, pohjaeläimistö ja pohjan tila. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 104, s. 29 - 36.

Lehtonen, K. ja Räisänen, R. 1999. Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 1999 - veden laadun ja pohjaeläimistön tutkimukset. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 169, s. 32 - 40.

Lehtonen, K. ja Räisänen, R. 2007. Halikonlahden tarkkailututkimus vuonna 2005 - vedenlaadun, pohjaeläimistön ja sedimentin tutkimukset. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n tutkimusselosteita 273. s. 28 -37.

KALASTO

Velvoite-tarkkailut

Mattila, J. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry 1991. Halikonlahden kalataloudellinen tarkkailu. 2 s.

Sauvonsaari, J. 1979. Halikonlahden kalataloudellinen tarkkailututkimus vuosina 1978-1979. Oy Vesi-Hydro Ab / Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry. Raportti 42.

Anttila, R. 1985. Avustavan virkamiehen lausunto Salon kaupungin ja Suomen Sokeri Oy:n Salon tehtaiden jätevesiasiassa (Halikonlahti). Raportti 39 s.

Anttila, R. ja Penttinen, H. 1976. Halikonlahden kalataloudellinen tarkkailututkimus vuonna 1975. Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu 28:1-31.

Leisma, A. 1985. Halikonlahden kalataloudellinen tutkimus vuosina 1983-1985. Suunnittelukeskus Oy. 9 s.

Niinimäki, J. ja Partanen, P. 1993. Halikonlahden kalataloudellinen tarkkailu vuosina 1991 -1992. Kala- ja vesitutkimus Oy / Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 85. 23 s.

Niinimäki, J. ja Tuominen, T. Kala- ja vesitutkimus Oy 1997. Halikonlahden kalataloudellinen tarkkailu vuonna 1996.Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen tutkimusselosteita 124. 21 s.

Niinimäki, J., Hindsberg, S. ja Heitto, A. 2001. Halikonlahden kalataloudellinen tarkkailu vuonna 2000. Kala- ja vesitutkimus Oy 2001

Muita

 

Niinimäki, J. 1993. Uskelan väylän perustamisesta aiheutuneiden kalataloushaittojen korvaaminen. Kala- ja vesitutkimus Oy. 9 s.

Niinimäki, J. ja Kortelainen, T. 1985. Ammattikalastusselvitys ja korvausesitys Salon edustan merialueelta vuosilta 1974-1983 ja 1984. Kala- ja vesitutkimus Oy. 21 s.

Niinimäki, J., Nurmi, P. ja Hindsberg, S. 1996. Uskelan väylätöiden kalataloustarkkailu ja rantojen tilan selvitys vuosina 1994 -1995. Kala- ja vesitutkimus Oy. 13 s.

Niinimäki, J. 2003. Salon kaupungin ja Sucros Oy:n jätevesien johtaminen Halikonlahteen - Ympäristölupahakemukseen liittyvä kalatalousselvitys.16 s.

Nuotio, E ja Salonen, V. 1992. Halikonlahden kalastusalueen käyttö ja hoitosuunnitelma. Varsinais-Suomen kalavesien hoito Oy  56 s. + liitteet.

Partanen, P., Niinimäki, J. ja Hindsberg, S. 1992. Salon Uskelan väylähankkeen vesistö- ja kalatalousselvitys. Kala- ja vesitutkimus Oy. Raportti. 22 s.

VIRKITYS-KÄYTTÖ

 

Hagelberg, E. 2005. Hoito- ja käyttösuunnitelma Viurilanlahden ranta-alueelle (omistaja:Halikon kunta). Osana Lounais-Suomen urbaanit Natura2000-alueet hanketta. 15 s. + liitteet

Oikarinen, J. ja Rannikko, P. 2002. Salo-Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöjen urheilukalastuskohteiden esiselvitys. Varsinais-Suomen kalavesienhoito Oy.

Stara, P. Stara Team Oy 2002. Esisuunnitelma melonta- ja patikkareitistöstä Halikon- ja Uskelanjoella

Turkka, J-P. Varsinais-Suomen kalavesienhoito Oy 2000. Paimion ja Halikonlahden kalastusalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelma 2000

VESILIIKENNE

 

 

Lehto, T. 2002. Salonväylän hyöty / kustannusanalyysi. Osana Salon Seudun Kehittämiskeskuksen Vesistöhankkeet-projektia

Gustafsson, H. 2002. Salonjoen suulle rakennettavaksi kaavailtu satamalaituri, suunnittelumuistio.

 Lehtonen, K. ja Kirkkala, T., Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy 2004. Halikonlahden, Uskelanjoen ja Rekujoen vesistötarkkailuohjelma. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy, tutkimusselost 19 s.

 

Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri             Eurooppa investoi maaseutualueisiin              Leader           Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma